- Os tibiale externum on jalkaterän sisäsyrjällä, veneluun (naviculare) vieressä sijaitseva synnynnäinen lisäluu.
- Se on varsin yleinen ja usein täysin oireeton, mutta alkaa oireilla hankautuessaan kenkää vasten tai rasituksessa.
- Lisäluu liittyy anatomisesti läheisesti nilkan tärkeään jalkaholvia tukevaan tibialis posterior -jänteeseen.
- Oireena on käsin kosketeltava, luinen ja usein punoittava patti jalkaterän sisäsyrjällä, joka kipeytyy urheillessa.
- Vaiva diagnosoidaan kliinisellä tutkimuksella ja tavallisella röntgenkuvalla seisten.
- Ensimmäinen hoitolinja on jalkineiden muokkaus tilavammiksi ja yksilölliset tukipohjalliset, jotka estävät jalkaholvin painumista ja vähentävät jänteen vetoa lisäluuhun.
- Mikäli patti estää normaalin kenkien pidon tai urheilun pitkäaikaisesta konservatiivisesta hoidosta huolimatta, lisäluu voidaan poistaa leikkauksella (ns. Kidnerin leikkaus).
Lisäluu Os tibiale externum (accessory navicular) on tavallinen lisäluu, mikä voi oireilla hankalasti. Lue lisää alta.
Tuntuuko jalkaterän sisäsyrjällä, noin pari senttimetriä sisäkehräsen etu- ja alapuolella, kova ja aristava patti? Kipeytyykö tämä kohta erityisesti kapeissa kengissä, monoissa, luistimissa tai pitkän kävelylenkin jälkeen? Onko jalkasi sisäsyrjä vääntynyt ja kipu alkanut äkillisen nyrjähdyksen jälkeen, eikä se ota parantuakseen?
Kyseessä voi olla oireileva os os tibiale externum (tunnetaan myös nimellä naviculare accessorium). Tämä on jalkaterän sisäsyrjällä, aivan varsinaisen jalan veneluun (Os naviculare) kyljessä sijaitseva ylimääräinen lisäluu.
Se on yksi ihmiskehon ylivoimaisesti yleisimmistä lisäluista, mutta sen biomekaaninen vaikutus jalkaterän toimintaan on usein huomattavasti merkittävämpi kuin monien muiden, täysin oireettomien lisäluiden. Klinikallamme tämän vaivan tunnistaminen ja oikea-aikainen hoito ovat arkipäivää, sillä pitkään hoitamattomana oireileva luu voi johtaa jopa vakavaan jalkaholvin pettämiseen.
Lisäluun anatomia ja biomekaniikka – Vaarallinen yhteys lattajalkaan
Os tibiale externum löytyy noin 10–14 prosentilta ihmisistä, ja se jaetaan anatomisesti koon ja kiinnittymistavan perusteella kolmeen eri tyyppiin. Lääketieteellisen näytön ja laajan kliinisen kokemuksen perusteella ylivoimaisesti eniten kipuongelmia aiheuttaa ns. Tyyppi 2.
Tyypin 2 lisäluu on yhdistynyt varsinaiseen veneluuhun vain ohuella ja joustavalla rusto- ja sidekudossaumalla (synkondroosi). Tämä kovaan rasitukseen huonosti sopeutuva rakenne muodostaa jalan sisäsyrjälle merkittävän biomekaanisen heikon lenkin.
Yhteys jalkaholvin pettämiseen (PTTD): Jalkaholvia ylläpitää ja askelluksen voimakkaasta ponnistusvoimasta vastaa säären sisäsyrjällä kulkeva tärkeä tibialis posterior -jänne. Normaalisti tämä erittäin vahva jänne kiinnittyy suoraan varsinaiseen veneluuhun. Jos potilaalla on synnynnäinen lisäluu, jänne kiinnittyykin poikkeuksellisesti usein itse lisäluuhun. On myös tavallista, että jänne kiinnittyy sekä pääluuhun että lisäluuhun. (Lue jänteen toiminnasta tarkemmin artikkelistamme: Tibialis posterior -jänteen toimintahäiriö (PTDD).
Mikäli tibialis posterior kiinnittyy pääosin tähän lisäluuhun, se muuttaa jänteen vetokulman fysiologisesti selvästi tehottomammaksi. Tavallaan jokainen askel ja jänteen kiristyminen ”vetää” lisäluuta irti varsinaisesta veneluusta. Ajan myötä tämä jatkuva mekaaninen veto – tai yksittäinen voimakas nilkan nyrjähdys – voi repiä luiden välisen pehmeän rustoliitoksen osittain tai kokonaan rikki. Tällöin syntyy kivulias, krooninen rustoliitoksen tulehdus (synkondrosiitti), ja tibialis posterior -jänne alkaa väsyä ja menettää kykyään tukea jalkaholvia. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä näyttää jalkaa asiantuntevalle jalkakirurgille.
Miksi oireita ei pidä sivuuttaa?
Oireilevaa tibialis externum lisäluuta ei pidä ajatella vain harmittomana ”kengässä hankaavana pattina”. Jos luiden välinen rustoliitos on revennyt tuskalliseksi ja jänteen luonnollinen vetovoima häiriintyy pysyvästi, potilaalla on merkittävästi kohonnut riski kehittää hankala, aikuisiän hankittu lattajalka (pes planovalgus).
Käytännön työssä tätä jalan lisäluuta näkee tosin erittäin usein jo valmiiksi lättäjalkaisilla potilailla, jolloin sen tarkka kausaalinen rooli lattajalan kehittymisessä voi olla suuri tai täysin olematon. Kun jalkaholvi alkaa pettää ja kääntyä sisäänpäin, rasitus siirtyy jalkaterän sisäsyrjältä väärässä kulmassa muihin niveliin, altistaen koko kineettisen ketjun nilkan, polven ja jopa lonkan oireille. Pahimmillaan nämä kuormitusvirheet voivat johtaa muiden nivelten ennenaikaisiin kulumamuutoksiin. Varhainen asiantunteva puuttuminen – joko tukemalla jännettä konservatiivisesti pohjallisilla tai korjaamalla anatomia kirurgisesti – voikin pelastaa koko jalkaterän normaalin mekaniikan.
Konservatiivinen hoito – Jänteen vedon keventäminen
Kun lisäluu kipeytyy akuutisti esimerkiksi nilkan nyrjähdyksen (inversiovamman) tai runsaan juoksuharjoittelun seurauksena, hoidon ensisijaisena tavoitteena on antaa vaurioituneelle rustoliitokselle mekaaninen mahdollisuus parantua.
Immobilisaatio (Walker-ortoosi): Koska tibialis posterior -jänne vetää jalan lisäluuta jokaisella askeleella, pelkkä ”ottaminen rauhallisemmin” tai lepo ei yleensä riitä parantamaan repeämää. Akuutissa, erittäin kivuliaassa vaiheessa jalka tuetaan jäykällä walker-ortoosilla 4–6 viikoksi, ja liikkuminen tapahtuu tarvittaessa kyynärsauvoilla. Tämä eliminoi jänteen lihasvedon lähes täysin ja antaa herkälle rustoliitokselle ehdottoman mekaanisen rauhan.
Yksilölliset tukipohjalliset: Kun akuutti ja kivulias vaihe on saatu ohi, jalkaholvi on ehdottomasti tuettava yksilöllisillä pohjallisilla. Alaraajafysioterapeutin tekemä pohjallinen nostaa ja tukee jalkaterän sisäkaarta oikeaan kulmaan, mikä vähentää suoraan tibialis posterior -jänteeseen kohdistuvaa jatkuvaa venytystä ja estää jalan kaatumisen (ylipronaation).
Jalkinevalinnat: Kengän tulee olla sisäsyrjältään riittävän leveä ja pehmeä, jotta se ei aiheuta ulkoista, suoraa hankausta ja sitä kautta kivuliasta limapussin tulehdusta (bursiittia) aivan iholla sijaitsevan lisäluun päälle. Tämä ohje koskee erityisesti kovia urheilukenkiä, kuten luistimia ja laskettelumonoja – suuri osa vastaanotollemme hakeutuvista potilaista harrastaakin nimenomaan näitä jalkineita vaativia lajeja.
Huom: Koska kyseessä on anatomisesti usein kahden luun välisen rustoliitoksen vaurio ja jänteen kiinnityskohdan jatkuva mekaaninen vetorasitus, pelkkä kortisonipistos on erittäin harvoin kestävä tai tehokas ratkaisu, ja sitä käytetäänkin klinikalla lähinnä vain tilanteen poissulkudiagnostiikassa. Myöskään fokusoitu ESWT-paineaaltohoito ei mekaanisessa luuvaivassa ole käytännössä perusteltu hoitomuoto.
Operatiivinen hoito (Modifioitu Kidnerin leikkaus)
Jos huolellinen konservatiivinen kevennys ja tukipohjalliset eivät poista kipua 3–6 kuukauden kuluessa, tai jos jalkaholvi osoittaa selviä ja nopeita pettämisen merkkejä, tilanne korjataan turvallisesti leikkauksella. Ylivoimaisesti käytetyin ja lääketieteellisen näytön vahvasti tukema kirurginen menetelmä on ns. modifioitu Kidnerin leikkaus.
Lisäluun poisto: Leikkauksessa tibialis posterior -jänne avataan varovasti pituussuunnassa ja sen sisällä tai välittömästi alla sijaitseva kivulias jalan lisäluu Os tibiale externum poistetaan kokonaan. Samalla varsinaisen veneluun karkeampi reuna tasoitetaan jyrsimällä, jotta sisäsyrjän ikävästi hankaava patti häviää iholta. Joskus (Tyyppi 1) lisäluuhun kiinnittyy vain niin vähän jännettä, että pelkkä pienen luun poisto ja jänteen siistiminen yksistään riittävät hoitamaan ongelman.
Jänteen korjaus ja kiristys: Hieman useammin tibialis posterior kuitenkin kiinnittyy merkittävissä määrin poistettavaan lisäluuhun. Silloin irrotettu ja luunmyötäinen tibialis posterior -jänne kiinnitetään leikkauksessa uudelleen suoraan varsinaiseen, tukevaan veneluuhun (naviculareen) titaanisten luuankkureiden avulla. Samalla löystynyttä jännettä usein tarkoituksellisesti hieman kiristetään, mikä palauttaa huomattavasti paremmin sen luonnollisen fysiologisen kyvyn kannatella ja tukea jalkaholvia iskutuksessa.
Toipuminen leikkauksesta: Leikkauksen jälkeen jalkaterän ja nilkan alueen turvotus on aina merkittävää. Jalan tiukka ja huolellinen kohoasento (sydämen tason yläpuolella) ensimmäisen 1–2 viikon ajan on ehdottoman tärkeää haavakomplikaatioiden estämiseksi ja turvotuskivun hallinnan kannalta.
Koska tärkeä, holvia kannatteleva jänne on irrotettu ja ankkuroitu voimakkaasti takaisin luuhun, toipuminen vaatii potilaalta kärsivällisyyttä. Jalka tuetaan yleensä jäykällä walker-ortoosilla tai kipsillä tyypillisesti 4–6 viikoksi. Tänä aikana jalalle varaaminen on usein ehdottomasti kielletty tai sitä on rajoitettu vain kevyeen kosketukseen lääkärin ohjeen mukaisesti, jotta herkkä ankkurikiinnitys ehtii luutua ja arpeutua kestäväksi.
Liikkeellelähtö tapahtuu turvallisesti kyynärsauvojen avulla. Ortoosihoidon jälkeen aloitetaan huolellinen ja asteittainen alaraajafysioterapia jänteen puristusvoiman ja nilkan normaalin liikkuvuuden palauttamiseksi. Täysi urheilullinen toipuminen esimerkiksi juoksuun vie usein 3–6 kuukautta leikkauksesta.
Lopuksi
Kireitä kenkiä, luistimia tai monoja käyttävillä nuorilla ja kypsemmillä voi jalan sisäsyrjän kipuna olla lisäluu Os tibiale externum. Mikäli jalka oireilee, niin kannattaa hoitovaihtoehdot selvittää asiaan perehtyneeltä jalkaortopedilta.
Usein kysytyt kysymykset (FAQ) – Os tibiale externum
Onko lisäluu kasvain, kun se tuntuu jatkuvasti kasvavan?
Ei ole missään nimessä. Kyseessä on täysin hyvänlaatuinen, jo sikiökaudelta peräisin oleva synnynnäinen rakenteellinen luu. Se tuntuu usein ”kasvavan” iän myötä puhtaasti biomekaanisista syistä: kun jalkaholvi alkaa iän tai rasituksen myötä aavistuksen madaltua (painua sisäänpäin), tämä luu kääntyy suhteessa enemmän sisäänpäin ja muuttuu siksi silmämääräisesti ja käsin tunnustellen paljon selkeämmäksi patiksi jalkaterän sisäsyrjällä. Luun todellinen koko ei siis enää aikuisena kasva.
Romahtaako jalkaholvini lopullisesti, jos lisäluu poistetaan leikkauksessa?
Päinvastoin. Leikkauksen (Modifioitu Kidner) nimenomainen lääketieteellinen tarkoitus on poistaa toimintaa häiritsevä biomekaaninen este ja palauttaa jänne alkuperäiselle, optimaaliselle ja kireämmälle paikalleen varsinaiseen luuhun. Oikein suoritettuna leikkaus ja sitä seuraava jänteen kiristys fysiologisesti vahvistavat jalkaholvia ja estävät sitä romahtamasta tulevaisuudessa.
Näkyykö vaiva ja syy heti tavallisessa röntgenissä?
Itse lisäluu ja sen tarkka koko näkyvät erinomaisesti jo pelkässä tavallisessa paino varattuna otetussa röntgenkuvassa. Kuitenkin se, onko luiden välinen herkkä rustoliitos repeytynyt tai onko tärkeässä tibialis posterior -jänteessä kroonista tulehdusta ja nesteilyä, vaatii aina lääkärin huolellista kliinistä tutkimusta. Vahvistukseksi diagnoosille tarvitaan usein lisäksi magneettikuvaa (MRI) tai dynaamista ultraäänitutkimusta, joissa pehmytkudosten tila näkyy tarkasti.
Lähdeluettelo
Kopp FJ, Marcus RE. Clinical outcome of surgical treatment of the symptomatic accessory navicular. Foot and Ankle International. 2004;25(10):739-743.
Kidner FC. The prehallux (accessory scaphoid) in its relation to flat-foot. The Journal of Bone and Joint Surgery. 1929;11(4):831-837.
Ugur SG, Kilicoglu O, Bilgili F, Domanic U. Surgical treatment of the accessory navicular bone. The Journal of Foot and Ankle Surgery. 2013;52(1):21-25.
Samsonov AP. Operative Management for Symptomatic Accessory Navicular: A Systematic Review, Foot Ankle Spec. 2025 Sep 25