Pohjeluun rasitusmurtuma, syyt oireet ja hoito
Kun puhutaan urheilijoiden säären alueen murtumista, huomio kiinnittyy usein paksumpaan, painoa kantavaan sääriluuhun (tibia). Säären ohuempi luu eli pohjeluu (fibula) voi kuitenkin aivan yhtä lailla murtua toistuvan rasituksen seurauksena.
Toisin kuin sääriluu, pohjeluu kantaa ihmisellä vain noin 10–15 prosenttia kehon koko painosta. Sen rasitusmurtumat eivät siksi yleensä johdu pelkästä pystysuuntaisesta iskutuksesta (kuten juoksuaskeleen tärähdyksestä), vaan luihin kiinnittyvien lihasten aiheuttamasta toistuvasta vetorasituksesta ja nilkan väännöstä. Vaiva on lääketieteellisesti varsin yleinen kestävyysjuoksijoilla, epätasaisessa maastossa liikkuvilla vaeltajilla, suunnistajilla ja hyppylajien urheilijoilla. Tyypillisimmin murtuma kehittyy pohjeluun alimpaan kolmannekseen, noin 2–5 senttimetriä ulkokehräksen (malleolus lateralis) yläpuolelle.
Erotusdiagnostiikka: Jännekipu vai murtuma?
Koska pohjeluu kantaa vain vähän kehon painoa, sen rasitusmurtuman oireet voivat aluksi olla yllättävän lieviä ja epämääräisiä. Ne sekoitetaankin päivystyksissä ja urheilijoiden keskuudessa erittäin helposti säären ulkosyrjän lihas- tai jänneongelmiin.
Tarkan ortopedisen erotusdiagnostiikan tärkeimmät kohteet ovat:
- Peroneus-jänteiden tulehdus: Kyseessä on säären ulkosyrjällä kulkevien jänteiden mekaaninen ärsytys. (Lue lisää: Peroneusjänteiden ongelmat ja repeämät). Jännekipu paikantuu usein pehmytkudoksiin aivan kehräsluun taakse ja alapuolelle, kun taas murtumakipu tuntuu tarkasti itse kovan luun päällä hieman ylempänä. Peroneus-vaivassa luu itsessään ei myöskään arista sormella paineltaessa samalla tavalla kuin rasitusmurtumassa.
- Nilkan nivelsidevammat: Esimerkiksi huonosti parantuneen, pitkittyneen nyrjähdyksen jälkitila tai sääri- ja pohjeluuta yhdistävän siteen repeämä (Lue lisää: Syndesmoosivamma).
- Sääriluun rasitusmurtuma: Sijaitsee fysiologisesti täysin eri paikassa, eli säären sisäsyrjällä, takaosassa tai etureunalla, ja oireilee huomattavasti voimakkaammin tasamaalla juostessa. (Lue lisää: Sääriluun rasitusmurtuma).
Oireet
- Tarkkarajainen kipu: Pistemäinen, erittäin tarkkarajainen kipu säären ulkosyrjällä pohjeluussa, yleensä melko lähellä nilkkaa (noin 2–5 cm kehräsluun yläpuolella).
- Kuormituskipu: Kipu pahenee selvästi rasituksessa (esimerkiksi juostessa ponnistusvaiheessa tai suunnanmuutoksissa) ja helpottaa nopeasti levossa.
- Maaston vaikutus: Kävely tasaisella ja kovalla asfaltilla saattaa olla jopa täysin kivutonta, mutta siirtyminen epätasaiseen metsämaastoon (joka laittaa pohjeluun ja sitä ympäröivät lihakset kiertyvään liikkeeseen) tekee välittömästi kipeää.
- Arkuus ja turvotus: Kovan luun päällä on sormella paineltaessa (palpoitaessa) selkeä, joskus erittäinkin arka kipupiste. Alueella voi paikallisesti olla myös havaittavissa pientä turvotusta tai kuumotusta rasituksen jälkeen.
Tutkimukset ja diagnostiikka
- Kliininen tutkimus: Tämä on tarkan diagnostiikan perusta. Tunnustelun (palpaation) lisäksi teemme vastaanotolla tarvittaessa ns. ”squeeze-testin” (säärten puristus yhteen ylhäältä pohkeen alta), joka provosoi usein tarkan kivun alas pohjeluun murtumakohtaan.
- Röntgenkuvaus: Peruskuva, joka on rasitusmurtuman aivan alkuvaiheessa (ensimmäisten viikkojen aikana) usein täysin normaali. Myöhemmässä vaiheessa (noin 3–6 viikon kuluttua oireiden alusta) kuvassa nähdään pohjeluun ympärille murtumaa korjaamaan muodostunut luupatti eli uudisluu (kallus).
- Magneettikuvaus (MRI): Jos lääkärin epäily murtumasta on vahva ja alkuvaiheen röntgen on puhdas, MRI on kultainen standardi. Se varmistaa diagnoosin näyttämällä luun sisäisen turvotuksen (luuödeeman) jo viikkoja ennen varsinaisen murtumalinjan aukeamista ja ohjaa näin turvallisen hoitolinjan valintaa.
Pohjeluun rasitusmurtuman hoito
Pohjeluun rasitusmurtumat ovat lääketieteellisesti katsottuna lähes poikkeuksetta ns. matalan riskin murtumia. Koska kapea luu ei yksinään kannattele kehon koko painoa, murtuma paranee oikein tuettuna yleensä erinomaisesti, ja leikkaushoitoa (luudutusta tai levytystä) tarvitaan äärimmäisen harvoin.
1. Kuormituksen vähentäminen (Immobilisaatio)
Ensisijainen lääketieteellinen hoito on voimakkaan iskutuksen ja vääntökuormituksen (epätasaiset alustat, hypyt, suunnanmuutokset) ehdoton välttäminen. Mikäli normaali kävely on kivuliasta, sääri tuetaan biomekaanisesti väliaikaisesti jäykällä Walker-ortoosilla (saapasortoosi) tai lievimmissä tapauksissa tukevalla nilkkatuella tyypillisesti 4–6 viikon ajaksi. Toisin kuin sääriluun murtumissa, pohjeluun murtuman kohdalla painoa saa usein varata jalalle melko vapaasti kivun sallimissa rajoissa, ortoosin tukiessa luuta sivusuunnassa.
2. Fokusoitu paineaaltohoito (F-ESWT) nopeuttajana
Myös pohjeluun viivästyneesti luutuvan rasitusmurtuman luutumista voidaan tehostaa turvallisesti laitteistolla annettavalla F-ESWT -hoidolla. Suurienerginen F-ESWT stimuloi mekaanisesti luun omaa biologista korjausmekanismia ja solutoimintaa. Tämä lyhentää immobilisaation tarvetta, mikä on erityisesti aktiiviurheilijoille merkittävä etu urheilutauon minimoimiseksi. Hoito ei ole kuitenkaan rutiinihoitoa jokaisessa tuoreessa murtumassa, vaan sen tarve mietitään lääkärin kanssa aina tapauskohtaisesti. Klinikallamme olemme käyttäneet F-ESWT:tä pohjeluun rasitusmurtumissa erinomaisin tuloksin lähinnä korkean vaatimustason huippu-urheilijoilla ja pitkittyneissä kiputiloissa.
3. Kuntoutus ja paluu urheiluun
Murtuman parannuttua ja luutumisen varmistuttua huomio keskitetään alaraajojen biomekaniikkaan fysiologian ammattilaisen avulla. Pohjelihasten ja erityisesti peroneus-lihasten voiman huolellinen palauttaminen, nilkan asentoaistin (proprioseptiikka) hallintaharjoitteet sekä lajiin sopiva, oikeanlainen jalkinevalinta ehkäisevät lihasten liiallista vetorasitusta ja vaivan uusiutumista tulevaisuudessa.
Usein kysytyt kysymykset (FAQ) – Pohjeluun rasitusmurtuma
Kantaako pohjeluu ollenkaan painoa kävellessä?
Pohjeluu (fibula) kantaa ihmisellä vain noin 10–15 % kehon koko painosta, kun vieressä oleva paksu sääriluu (tibia) kantaa loput. Sen murtumat eivät siis lääketieteellisesti välttämättä johdu pelkästä iskuttavasta, pystysuuntaisesta kuormasta. Ne syntyvät useammin luihin kiinnittyvien vahvojen lihasten vetorasituksesta ja toistuvasta biomekaanisesta väännöstä (esimerkiksi suunnistuksessa tai epätasaisessa metsämaastossa juostessa).
Voiko pohjeluun murtuman kanssa kävellä normaalisti?
Yleensä voi, ainakin tuettuna. Toisin kuin vaarallisimmissa sääriluun murtumissa, normaali kävely on pohjeluun murtumissa usein mahdollista ja lääketieteellisesti sallittua Walker-ortoosin tuella tai jopa pelkällä tukevalla nilkkatuella omien kipurajojen puitteissa. Tämä johtuu juuri siitä, että paksumpi sääriluu kantaa turvallisesti pääosan askeleen painosta, jolloin pohjeluulle riittää pelkkä vääntöä estävä tuki.
Näkyykö murtuma aina heti röntgenissä?
Ei näy. Aivan alkuvaiheen rasitusmurtuma tai sitä edeltävä luuödeema (luun sisäinen turvotus) ei näy perusröntgenkuvassa koskaan. Röntgenkuva muuttuu positiiviseksi usein vasta viikkojen kuluttua, kun elimistö alkaa kasvattaa murtumakohtaan ylimääräistä uudisluuta (kallusta). Siksi varhainen ja luotettava diagnoosi vaatii urheilijoilta usein magneettikuvauksen (MRI).
Lähdeluettelo
Boden BP, Osbahr DC. High-risk stress fractures: evaluation and treatment. The Journal of the American Academy of Orthopaedic Surgeons. 2000;8(6):344-353. (PMID: 11104396)
Encinas, R., et al. Fibula Stress Fractures: A Systematic Review. Foot & Ankle Specialist, 2023.
Woods, M., et al. Isolated Fibular Stress Fractures: Demographic and Radiographic Factors. Foot & Ankle Orthopaedics, 2021, 6(4).
Rosenthal, M. D., et al. Distal Fibular Stress Fracture in a Female Recreational Runner: A Case Report with Musculoskeletal Ultrasound Imaging Findings. International Journal of Sports Physical Therapy, 2015, 10(6), 925-932.
Wang, Y., et al. Stress fracture of the distal fibula in flatfoot patients: case report. International Journal of Clinical and Experimental Medicine, 2015, 8(5), 8204-8207.
Moussallem, C. D., et al. Fibula stress fracture mimicking a malignancy. American Journal of Orthopedics, 2010, 39(1), E4-6.
Kim, Y. S., et al. Stress Fracture of the Proximal Fibula in Military Recruits. Clinics in Orthopedic Surgery, 2009, 1(4), 241-244.
Schroeder, A. N., et al. Utilizing Extracorporeal Shockwave Therapy for in-Season Athletes. Healthcare (Basel), 2023, 11(8), 1102.
Omodani, T. Extracorporeal Shock Wave Therapy Combined With Platelet-Rich Plasma Injection to Treat the Nonunion of a Stress Fracture of the Proximal Phalanx of the Great Toe: A Case Report. Cureus, 2024, 16(3), e55877.